Aurinkolasit ovat vakiovaruste kesällä, jolloin valoa on tarjolla lähes kellon ympäri. Kuitenkin myös talvikuukausina silmien suojaaminen on tärkeää. Vuodenajasta riippumatta aurinko häikäisee ja lisää erilaisten silmäsairauksien, kuten kaihin riskiä. Kunnolliset UV-suojalla varustetut aurinkolasit ovat silmien terveyden kannalta tärkeät kesät talvet.

Keväällä aurinko paistaa matalalta eli suoraan silmiin

Kevätauringon paiste ilahduttaa pitkän pimeyden jälkeen, mutta liian auringon valon ahnehtiminen voi olla vaarallista. Silmien suojaaminen ultraviolettisäteilyltä ja häikäisyltä on tärkeää keväällä, sillä keväisin aurinko paistaa matalalta eli suoraan silmiin. Kesäisin säteily kohdistuu päälakeen.

Aurinkolaseissa tulee olla vähintääkin CE-merkintä, joka takaa suojan haitalliselta UVA- ja UVB-säteilyltä. Pääsääntöisesti Suomessa myytävissä aurinkolaisessa tämä merkintä löytyy, mutta ulkomailta ja varsinkin EU:n ulkopuolelta ostettujen lasien kanssa kannattaa olla tarkkana. Pelkkä CE-merkintä ei kuitenkaan vielä ole tae aurinkolasien laadusta.

 

Lumi voi jopa kaksinkertaistaa UV-säteilyn vaikutuksen

Etenkin keväthangilla hiihtävät ja laskettelijat häikäistyvät helposti. Tämä johtuu siitä, että auringon valonsäteet heijastuvat lumesta ja altistavat silmät jopa suuremmalle säteilymäärälle kuin kesäisin. Lumi voi myös jopa kaksinkertaistaa UV-säteilyn vaikutuksen, jolloin hangilla liikkuja on ikään kuin kahden auringon välissä. Myös pilvisinä talvipäivinä UV-säteilyä voi olla paljon.

Talvisaikaan kirkkaassa auringonpaisteessa voi oleilla hetken aikaa myös ilman aurinkolaseja. Puolen tunnin ylittyessä aurinkolasit olisi kuitenkin syytä laittaa päähän.

 

Talvihangilla voi tulla lumisokeaksi

Yksi hyvä syy käyttää aurinkolaseja on lumisokeuden välttäminen.

Lumisokeus eli ”hitsaajan silmä” on silmän palovamma. Siinä silmän pintakerros eli sarveiskalvo ärtyy liiasta auringon ultraviolettisäteilystä, ja sen epiteelisolukko vaurioituu. Lumisokeuden seurauksena silmät ovat todella kipeät ja vetistävät. Lumisokeuden saa talven hangilta tai kesällä veden ääreltä, koska UV-säteily heijastuu lumesta ja vedestä.

Lumisokeus on ohimenevä mutta kivulias vaiva. Epämiellyttävä tunne, valonarkuus, kipu, kyynelvuoto ja luomiturvotus ovat tavallisimpia oireita, mutta ne häviävät usein itsekseen yhdestä kahteen vuorokaudessa, kun sarveiskalvon solut ovat uusiutuneet. Joissain tapauksissa tarvitaan lääkärikäyntiä ja antibioottihoitoa.

Lähteenä on käytetty The American Academy of Ophthalmology -sivustoa.

Uutinen on päivitetty 3.3.2019.